ONNISTUMISEN KOKEMUKSIA SOSIAALISISSA RYHMÄTILANTEISSA JA TUKEA MATKALLA KOHTI VAPAAMPAA ELÄMÄÄ.

Riitta

"Sain olla kotona, itselle turvallisessa paikassa. Uskaltauduin tekemään uudenlaisia harjoituksia."

Maria

"Jakaminen, rohkaisevat ja välillä hauskat harjoitukset olivat parasta. Innostuin monesti niin, että sain käytännössäkin esim. mentyä jännittämääni tilanteeseen, mm. kahville uusien ihmisten kanssa.


Sai jakaa ja peilata asioita toisten kanssa ja harjoitella vaikeita tilanteita yhdessä.


Sai huomata, että jännitykseen ei kuole"

LUPA JÄNNITTÄÄ VALMENTAJA:

"Teron tapa valmentaa oli rohkaiseva ja kunnioittava, välillä hauskakin.


Hän oli kuin yksi meistä, mutta piti lisäksi langat kasassa ja ohjasi meitä kuin huomaamatta aina vähän haastavampiin tilanteisiin.


Erityisen hedelmällisiksi koin keskustelut harjoitusten jälkeen.


Niissä sai jakaa omia tuntemuksia ja tunteita, sai tuntea tulevansa kuulluksi, ymmärretyksi ja hyväksytyksi."


Maria,

Pilottivalmennuksen läpikäynyt asiakas.

TERO PÄNKÄLÄINEN